Reissu Lofooteille, osa 3: Lofooteille

Lofootit on noin 200 km pitkä saariryhmä Pohjois-Norjan rannikolla. Siellä oli tarkoitus viettää suurin osa reissusta, Ragon seikkailun jälkeen. Minua kiehtoi Lofoottien erikoiset pinnanmuodot, jotka poikkeavat aika paljon mantereen vastaavista. Lofoottien vuoristot ovat suhteellisen nuoria, joten niiden muoto on aika lailla erilainen verrattuna vaikkapa Ragossa nähtyihin silottuneisiin, vanhempiin vuoristoihin.

Ensin piti kuitenkin päästä Ragosta pois. 😀 No se kävi itse asiassa yllättävän helposti. Autiotuvan jälkeen loppumatka oli erittäin helppokulkuista ja matka meni jouten. Pitkospuita oli paljon. Maisematkaan eivät vetäneet vertoja edelliselle päivälle, joten niiden ihasteluun ei mennyt niin paljon aikaa. Litlverivassforsen näkyi nyt hieman eri perspektiivistä:

Pääsimme autolle lopulta reiluun 3 tuntiin. Lähdimme ajamaan kohti Skutvikia, josta oli tarkoitus hypätä Svolvaerin lauttaan, Lofootteja kohti.

Lauttamatkalla alkoi jo näkyä Lofooteille tyypillistä pinnanmuodostusta.

Jossain vaiheessa joku huusi ”sea eagle”. Meni hetken aikaa tajuta, ja sain lopulta merikotkan kuviin, mutta harmittavan kaukaa.

Saavuimme Lofoottien ”pääkaupunkiin”, Svolvaeriin ja lähdimme metsästämään telttapaikkaa. Päätimme lopulta ajaa kiipeilijöiden suosimalle teltta-alueelle, Henninsvaerin edustalle. Paikka oli hyvä, varsinkin kun ilma oli tyyni. Seuraavana päivänä huiputimme takana näkyvän nyppylän.

Tässä kyseinen vuori, Festvågtinden vähän eri suunnasta. Lähdimme aamupäivästä kipuamaan kohti oikeanpuoleista huippua. Nousua tuli 540 metriä. Huippua lähdimme saavuttamaan oikealla näkyvää jäätikön uomaa pitkin.

Maisemat paranivat jatkuvasti ylöspäin mentäessä ja leikkiä ei sopinut jättää kesken vaikka välillä 45 asteen kulmassa nouseva rinne ja helle pisti piiputtamaan.

Hieman ennen huippua avautui näkymä myös päinvastaiseen suuntaan.

Matkalla törmäsimme pariin ruotsalaismieheen, jotka tsemppasivat nousemaan huipulle asti.

Huippu oli todella kaiken kipuamisen arvoinen. Maisemat olivat uskomattomat ja Henningsvaerin saarikylät näkyivät hienosti. Jalkojen edestä alkoi satojen metrien lähes pystysuora pudotus.

Kun katsoo Festvågtindenin pystysuoria kallioita, ei ole vaikea ymmärtää, miksi paikka on kiipeilijöiden keskuudessa suosittu. Löydätkö kuvasta sinipaitaisen kiipeilijän?

Reissu Lofooteille, osa 2: Rago

Ragon kansallispuisto oli jo pitkään ollut matkahaaveideni kohde. Itseasiassa se määritteli aika pitkälle koko reissumme muotoutumista.

Haaveesta tuli totta: Teimme kaksipäiväisen ja n. 25 km pitkän vaelluksen Ragon kansallispuistossa. Kiersimme reitin vastapäivään niin, että ensimmäiselle päivälle tulisi vaikeakulkuisempi ja pitempi osuus. Autiotuvassa yöpymisen jälkeen toisen päivän osuus tulisi olemaan lyhyempi ja nopeampi. Tässä linkissä reittimme suurinpiirtein: https://www.ut.no/kart/?lat=67.4520838446915&lng=15.7748499792069&zoom=15&ao=2.2965

Alku oli hieman märkää ja kumpuilevaa maastoa.

Muutaman kilometrin jälkeen reitti muuttui kallioisemmaksi ja kuivemmaksi. Laakso alkoi avautua eteen yhä paremmin.

Kohta eteemme avautui puiston hienoin näkymä, Litlverifassforsen-putous. Vesi laskee yllä olevasta Litlverivatnet-järvestä noin 200 metriä alas laaksoon. Huikea näky.

Tästä kun hyppäisi koskeen, olisi hetkessä 200 metriä alempana…

Reitti kulki kosken yläpäästä riippusiltaa pitkin.

Teimme järven rannassa ruokaa keittimellä ja pulahdimme myös järvessä. Hyytävän kylmää vettä, ei kylläkään ihme kun muistaa, että se on muodostunut sulamisvesistä. Lunta oli edelleen järveen laskevilla rinteillä.

Reitti oli kosken jälkeen pitkän aikaa helppokulkuista kalliomaastoa, vaikkakin reitti hävisi helposti näkyvistä. Välillä huomasimmekin olevamme liian alhaalla kartan reittiin nähden ja piti tehdä korjausliikkeitä päästäkseen reitille.

Ennen autiotupaa reitti kävikin sitten yhä hankalakulkuisemmaksi ja epäselväksi. Kartta oli aivan ehdoton tässä kohtaa. Seuraavassa kuvassa reitti menee lammen rantaa pitkin. Oli kyllä melkoista kiipeilyä louhikossa, rinkka selässä..-.-´

Autiotuvalle päästyämme olimme aika puhki. Järvi oli tyyni.

Tuvan vieressä oli myös jonkinmoinen koski/putous. Täälläpäin tavallinen näky 😀

Storskogvasshyttan autiotupa oli suomalaiseen makuun jopa turhankin hieno..;) Harvoin näkee vastaavia meilläpäin..Tuvassa yöpyi myös kaksi tsekkiläistä miestä, isä ja poika. Olivat aika nääntyneen oloisia, koska olivat vaeltaneet toista sataa kilometriä Ruotsin puolelta ja ruoka alkoi olla lopussa. Poika poimi mustikoita suuhunsa ja isä yritti tehdä viimeisistä jauhoista jonkin sortin leipää. Annoimme pari makkaraa heille ja taisi tehdä kauppaansa.

 

Reissu Lofooteille, osa 1: Storforsen

Ajattelin muistella reilun vuoden takaista road tripia Norjan maalle. Paljon jo reissusta on unohtunut, joten yritän kirjoitella muistiin sen, mitä muistan..:) Reissu oli siis elokuun loppupuolella ja kesti noin viikon verran. Säät hellivät kummallisesti jälleen. Ei sadetta, ei edes Lofooteilla, jotka tunnetaan kovista sademääristä. Lämpötilat olivat aluksi parhaimmillaan hellelukemissa, loppureissusta ne hieman laskivat. Reitti meni suurinpiirtein näin: Oulu-Luleå-Arvidsjaur-Arjeplog-Fauske-Skutvik-Svolvaer-Flakstad-Narvik-Kiiruna-Oulu.

Ensimmäinen etappi ja yöpymispaikka oli lähtöpaikasta reilu 300 km länteen Ruotsin puolelle. Siellä, Älvsbyn kunnassa sijaitsee Euroopan suurin valjastamaton koski, Storforsen. Koski on 5 kilometrin mittainen ja kokonaisputoamaa tulee yhteensä 82 m verran, josta 60 m viimeisen 2 kilometrin matkalla.

Täytyy heti alkuun sanoa, että Storforsen on paljon muutakin kuin yksi iso koski. Pääväylän lisäksi alueella on hienoja kanjoneita, hiidenkirnuja ja loputon määrä pienempiä koskia ja putouksia. Täällä olisi voinut viettää koko päivän, valitettavasti aikataulu kiirehti Norjan puolelle..

Storforsenin pääuomaa.

Upean symmetrinen hiidenkirnu.

Sama koski Hotel Storforsenin pihalta katsottuna. Hotellin pihalla kävimme vain kääntymässä, yöt nukuimme teltassa.

Storforsenin jälkeen suuntasimme Skodan keulan kohti Norjaa ja Fauskea.

Fausken satama.

Fauskesta jatkoimme vielä matkaa yöpymispaikkaamme, pieneen Laksholin laaksoon. Sieltä oli tarkoitus aloittaa seuraavana päivänä kahden päivän vaellus Ragon kansallispuistoon.